Esittely
Hei!
Minun nimeni on Mari, olen syntynyt Porissa vuonna 1977 ja asun perheeni kanssa pienessä kylässä nimeltä Niittymaa, joka sijaitsee noin 7 km Porista Rauman suuntaan. Ammatiltani olen farmaseutti ja työskentelen sairaala-apteekissa.
Minun ja mieheni Mikan historia koiranomistajina alkoi vuonna 1999 kun keltainen labradoriuros Edi muutti perheeseemme. Seuraavana vuonna Edi sai kaverikseen mustan labradorityttö Netan ja vuonna 2002 perheeseemme muutti töpöhäntäinen länsigöötanmaanpystykorva Alli… Tällä hetkellä perheeseemme kuuluu Ransu-göötti (2003), Peppi-labradori (2007) Kerttu-göötti (2007) ja Hubbe-göötti (2008), sekä Tomppa-kissa. Ihmislaumaamme kuuluu minun lisäkseni mieheni Mika sekä lapsemme Anni (-04), Pyry(-06) ja Arttu(-09)
Koirien kanssa on harrasteltu lenkkeilyä, tokoa, agilityä ja näyttelyitä. Noutajien kanssa on käyty suorittamassa taipumuskokeet ja harrastettu jonkin verran Noutajien metsästyskokeita ja Metsästyskoirien jäljestämiskokeita. Koirat ovat kuitenkin meillä ensisijaisesti rakastettuja perheenjäseniä ja kaikki muu koiriin liittyvä hauskuus on lisäbonusta
Vuonna 2003 suoritin kasvattajan peruskurssin, mutta omaa kennelnimeä Hallausvan anoin vasta vuonna 2007. Hallausvan ensimmäiset pennut syntyivät 2010. Toivottavasti saamme jatkossakin Hallausvan kenneliin hyväluonteisia, terveitä, rotuaan kunniakkaasti edustavia koiralapsia joista on iloa omistajilleen useiksi vuosiksi eteenpäin.
Historiaa laajemmin pääset lukemaan TÄSTÄ

