Historia

Keitä me olemme ja Hallausvan kennelin historiaa!

Meidän perheeseen kuuluu minun itseni, Marin lisäksi mieheni Mika, lapset Anni (2004), Pyry (2006) ja Arttu (2009), sekä neljä koiraa ja kissa. Asumme omakotitalossa maaseudulla kylässä nimeltä Niittymaa, joka sijaitsee Porista noin 7 km Rauman suuntaan. 

Ensimmäiset lemmikit 

Minä olen pikkutytöstä asti rakastanut eläimiä. Maalaiskissamme Marjatta oli ensimmäinen lemmikkini, ja jos se eläisi vielä, olisi se likimain samanikäinen kuin minä itse. Kouluiässä sain isän ja äidin taivuteltua hankkimaan meille toisen kissan, ja niin Mikki-kissa tuli meille aika huonoista lähtökohdista alle 6-viikkoisena pentuna. Se ei osannut syödä vielä kunnolla, ja muistan kuinka parhaan ystäväni kanssa ruokimme Mikkiä aluksi pipetillä ja tuttipullolla. Mikistä kasvoikin sitten melkoinen Katti, ja saimme nauttia sen edesottamuksista kokonaiset 20 vuotta. 

11-vuotiaana sain Terhi-tädiltäni ensimmäisen kanini Toscan, ja hieman myöhemmin onnistuin houkuttelemaan Isäni kanssani eläinkauppaan, ja niinpä Tosca sai kaverikseen Väiskin. Häitäkin vietettiin, ja kolme pentuetta pupunpoikasia saateltiin maailmalle.

Eläinallergiaa, jyrsijöitä ja kissoja

Omaa koiraa olen halunnut niin kauan kuin muistan. Mummullani oli koiria, joita kävin katsomassa usein. Luulenkin, että rakkauteni koiriin ja yleensä kaikkiin eläimiin on nyt jo edesmenneen Mummun perintöä. Omaa koiraa en kuitenkaan pikkutyttönä saanut vaikka kuinka pyysin. Yhtenä mutkana matkalla koiranomistajaksi oli myös Astma joka puhkesi kun olin 16-vuotias, tuolloin allergiakokeet näyttivät punaista valoa ihan kaikille karvaisille kavereille. Kanini olivatkin jo siinä vaiheessa hyppelemässä autuaammilla ruohokentillä. Kissasta en suostunut luopumaan, vaikka mikä olisi, ja kissasta en ihme kyllä mainittavia oireita saanutkaan, mutta koirat saivat nenäni tukkoon ja ihon nyppylöille.

Parikymppisinä hankimme Mikan kanssa kaksi gerbiiliä, Vilman ja Venlan . Gerbiileistä en saanut allergiaoireita, mutta niiden terraariota kyllä sitten siivottiin usein… Kun muutin Kuopioon opiskelemaan jäivät Gerbiilit Poriin Mikan kanssa, ja  minun kaverikseni tuli Aku-rotta jonka kanssa sitten reissattiin junalla edestakaisin, ja myöhemmin meille muutti Akun kaveriksi umpisokea rottavanhus Rapsu. Kerrassaan hilpeitä otuksia nuo rotat, mutta niin harmillisen lyhytikäisiä.

Helmi ja Hilla –kissat muutivat meille 1998, Hilla-kissa katosi vuonna 2005 ja tällä hetkellä Helmi asustaa Onni-kissan kanssa vanhempieni luona, jonne ne menivät ”evakkoon” siksi aikaa kun rakensimme toista taloamme ja asuimme rivitalossa… Eipä niitä sieltä enää pois saanutkaan. 

Edi ja Netta 

Olin jo menettänyt toivoni oman koiran suhteen aivastellessani ja raapiessani ihoani aina kun näin mummuni koiria. Sitten tapahtui jotain… Ystäväni luokse tassutteli ruskeapilkkuinen dalmatialaispentu Eetu, joka valloitti sydämeni. Kävin katsomassa Eetua tosi usein, allergiasta huolimatta . Noin vuoden kuluttua huomasin mummulavierailulla etten aivastellut. Kohta katosivat iho-oireet ja ja nenäkään ei mennyt enää tukkoon vaikka kuinka rapsuttelin ja suukottelin koiria. Allergiaoireet olivat hiljalleen , melkein huomaamatta hävinneet lähes kokonaan!

Iso kiitos kuuluu Eetulle, joka siedätti minut ihan luonnollisella tavalla koirapölyille. Sain kun sainkin vihdoinkin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni omasta koirasta. 

Vuonna 1999 meillä selattiin kiivaasti koirakirjoja ja mietittiin että mikä rotu sopisi meille. Lopulta päädyimme Labradorinnoutajaan sen ystävällisyyden ja hyvän luonteen vuoksi. Huhtikuussa hyppäsin junaan ja kotiin tulin kainalossani pieni keltainen noutajanalku Edi . Siitä alkoikin sitten ihan uusi luku elämässämme.

Vuotta myöhemmin Valmistuin Kuopion yliopistosta farmaseutiksi, ja menin töihin. Edi olisi joutunut olemaan pitkiä päiviä yksin, ja niinpä soitin Edin kasvattajalle Riitalle Saskian kenneliin. Riitalle oli juuri palautunut Ediä muutaman viikon vanhempi musta Netta- labradori, joka etsi uutta sijoituskotia. Netta muutti meille parin viikon kuluttua, ja istui laumaamme kuin nappi silmään.

Jossain vaiheessa Netan tehtyä pennut Saskian kenneliin aloin suunnitella Netan astuttamista. Netta kuitenkin sai rajun kohtutulehduksen, ja kohtu poistettiin Netan hengen pelastamiseksi.

2009 toukokuussa Edin takapää alkoi pettää. Toinen kyynärpää ja toinen polvi oli aiemmin operoitu, ja nivelissä ja selässä oli ollut kokoajan ongelmia. Edin ollessa 1-vuotias minulle sanottiin eläinlääkärissä, että saan olla tyytyväinen jos Edi pärjää niveltensä kanssa 5-vuotiaaksi. Edi pärjäsi hyvin 10-vuotiaaksi, mutta sitten kipu yltyi kipulääkityksestä huolimatta niin kovaksi, että meidän oli annettava Edin mennä taivaan kotiin. Samaan aikaan Netan munuaisten toiminta heikkeni, ja kunto huononi. Netalla oli aiemmin todettu munuaisten vajaatoiminta, jota hoidettiin ruokavaliolla. Ja molemmat polvet oli operoitu. Toisen polven kipuillessa Netalle jouduttiin antamaan kipulääkettä, mikä ei ollut hyvä juttu munuaisten kannalta. Netalle tuli runsaasti turvotusta ja kunto romahti. Se oli väsynyt ja haluton liikkumaan. Eläinlääkärikään ei keksinyt enää keinoa hoitaa Netan sairautta, eikä se enää olisi parantunut. 10-vuotiaana, onnellisen elämän eläneenä, samana päivänä parhaan ystävänsä Edin kanssa Nettakin pääsi taivaan kotiin. Elimistö oli jo niin heikko, että Netta nukahti lopullisesti jo pelkkään rauhoitusaineeseen. Ikävä on vieläkin suuri…

Töppöjalkaiset ystäväni Alli ja Ransu sekä Onnimonni

Junalla Edin kanssa matkustellesani olin tavannut ensimmäistä kertaa Länsigöötanmaanpystykorvan. Jokin rodussa teki minulle heti selväksi, että minut ja tämä hurmaava töppöjalka on luotu yhteen. Vieläkin harmittaa, etten huomannut silloin kysyä kuka tämä ihminen oli ja kuka oli tämä koira, jota rapsuttelin Porin rautatieasemalla.

Olimme suunnitelleet, että sitten kun talo valmistuu ja saamme lisää tilaa ja oman pihan, alamme etsiä omaa gööttiä. Marraskuussa 2001 sitten muutimme Kullaalle saatuamme valmiiksi omakotitalomme , ja maaliskuun 1 päivä vuonna 2002 Alli- göötti tassutteli meidän perheeseen. Saimme Allin kasvattajalta myöskin Onni-kissan, joka nyt asustelee vanhempieni luona.

Allin gööttikaveriksi haimme ystäväni, Allin kasvattajan Marjan kanssa Ruotsista marraskuussa 2003 Ransu-göötin.

Peppilotta

Edin ja Netan jalkavaivoja hoitaessani ja surressani olin vakaasti päättänyt, ettei meille enää ikinä tule labradoria. Noutajakoiratouhuissa oltiin mukana, vaikkei omien koirien terveys antanutkaan enää mahdollisuutta harrastaa aktiivisesti. Jossain vaiheessa Mika totesi Pomarkun Nome-kokeissa töissä oltuaan että ”olisihan se kiva kun olisi vielä joskus sellainen noutaja jonka kanssa voisi harrastaa…”muutama kuukausi tästä eteenpäin ystäväni Outi lainasi tutuiltaan Bertta-labradoria jalostukseen. Astutusreissulla taisin tuumata, että ”Jos sieltä ruskea tyttö tulee ekana, niin se on sitten meidän…”

Synnytykseen pääsin avustamaan, ja niin kävi että ruskea pentu syntyi pentueensa ensimmäisenä suoraan käsiini, ja sattui vielä olemaan tyttö… Niinpä meille sitten tuli 2007 maaliskuussa sijoitukseen Peppi-labradori. Pepile on syntynyt yhdet ihanat pennut Fiin kennelissä vuonna 2009.

Kanat 

2006 joulukuussa muutimme uuteen kotiimme Porin Niittymalle, ja seuraavana kesänä sain vihdoin omia kanoja. Tällä hetkellä meillä ei ole kanoja, kanahaukan vierailun takia kanasemme muuttivat pysyvästi Marjan kanalaan, missä ne elävät onnellista vapaan kanan elämää :) Haaveissa on saada vielä omia kanoja, kunhan haukankestävä kanatarha on tehty.

Yksi on joukosta poissa… 

Heinäkuun 27.2007 Rakkaista Rakkain Alli-koira syystä tai toisesta livahti omille teilleen ja jäi auton alle. Alli kuoli välittömästi, ja tuska ja suru oli hirvittävä. Ransu masentui kun paras ystävä lähti, ja ajattelin että vaikkei toista Allia ikinä tule, gööttikaveria pitää kohta alkaa Ransulle etsiä. Vaikka koirakavereita oli kotona, kaipasi Ransu kaltaistaan seuraa.

Kerttu ja Hubbe 

Tammikuun lopussa 2008 Kerttu-göötti tuli osaksi meidän perhettä, tämä juttu oli kuin tähtiin kirjoitettu… Ystäväni Outi oli nähnyt unta että meille oli tullut puna-ruskea, vahvarakenteinen, töpöhäntäinen göötinpentu, jonka nimi oli Kerttu. Uni oli ollut niin todentuntuinen, että Outin oli aamulla tarkistettava onko meille tullut pentu. Minähän olin ajatellut, että meille haetaan sitten joskus Ruotsista harmaa gööttityttö. Pitkään vitsailimme että koskas se meidän Kerttu mahtaa löytyä…Kävi sitten niin, että oltiin Marjan kanssa hakemassa Marjalle Kleinspitzin pentua Vantaalta, ja siinä mietittiin, että olisi kiva kun minullakin olisi pentu ja päästäisiin yhdessä näyttelyihin ja pennut saisivat leikkiä yhdessä. Marja ehdotti minulle Handskes-kenneliin syntynyttä pentua, ja siltä istumalta soitettiin Tarjalle että oliko pentu vielä vapaa. Tunsimme Tarjan kanssa toisemme ennestään, ja Tarja lupasi että pentu on meidän jos haluamme. Muutaman päivän päästä menimme katsomaan pentua perheeni kanssa, se oli puna-ruskea, töpöhäntäinen ja kun nimi oli vielä Greta Garbo, niin eihän siitä voinut tulla muuta kuin Kerttu. Niin se Kerttu sitten löytyi.

Kesäkuussa 2008 Handskes-pentutreffeiltä matkaamme lähti Hubbe-göötti tarkoituksenaan sosiaalistua meillä muutama viikko, kasvattajan etsiessä samalla Hubbelle omaa kotia. Hubbe sosiaalistuikin loistavasti, ja siitä tuli meidän perheen koiralauman kuudes jäsen.

Tomppa & kaverit

Hurmaava Tomppa- kissa tuli meille eläinsuojeluyhdistyksen kautta nyt jo edesmenneen Elvis-kissan kaveriksi vuonna 2008. Tomppa sai kaverikseen Roosa-kissan vuonna 2010, mutta ikäväksemme Roosa oli pentutehtaan uhri ja se jouduttiin nukuttamaan alle vuoden vanhana erinäisten terveysongelmien vuoksi.

Netan kohtutulehduksen jälkeen ja Allin kuoltua olin luopunut ajatuksesta että meille koskaan tulisi koiranpentuja. Olin kuitenkin jo lähettänyt kennelnimihakemuksen eteenpäin, ja 2007 loppuvuodesta minulle myönnettiin kennelnimi Hallausvan. Nimeä miettiessäni yritin keksiä omien koirien nimistä jotakin, mutta kaikki vaihtoehdot tuntuivat olevan jo varattuja. Mika sitten sanoi että olisiko vaikka Hallausva tai jotain. Se kuulosti mukavalta, ja kun tontillamme olevan metsikön turvemaasta nousee ilman kylmetessä usein usvaa, sopii nimi kyllä paikkaankin.

Hallausvan ensimmäiset gööttilapset, Kertun ja Kamun pennut, syntyivät 8.10.2010.

Mari