Tervetuloa!
Tervetuloa Kennel Hallausvan kotisivuille!
Meillä kasvatetaan pienimuotoisesti Länsigöötanmaanpystykorvia ja Labradorinnoutajia.
Hallausvan pennut syntyvät ja kasvavat perheen keskellä tottuen lapsiin, toisiin koiriin, kissaan ja kaikenlaisiin elämisen ääniin (imuri, tv, radio…)
Pennut luovutetaan aikaisintaan 8 viikon iässä, rekisteröityinä, 3 x matolääkittyinä ja eläinlääkärin tarkastamina (josta seuraa pennun mukana eläinlääkäritodistus)
Hallausvan pennut myydään ainoastaan vastuuntuntoisiin koteihin, jotka hakevat elinikäistä perheenjäsentä.
Toivon kasvattini omistajien käyttävän koiraansa ainakin kerran näyttelyssä tai jalostustarkastuksessa, jotta koiran rodunomaisuudesta ja rakenteesta saisi jonkinlaisen arvion.
Hallausvan pennut elävät sydänkäpysinämme ja perheemme jäseninä ensimmäiset kahdeksan viikkoaan, haluan siis kuulla pennun kuulumisia myös myöhemmin ja toivon, että pennunostaja on valmis pitämään yhteyttä silloin tällöin. Autan mielelläni myöhemminkin tulevissa iloissa ja suruissa.
Mikäli kasvattini jossain elämänsä vaiheessa tarvitsee uuden kodin, toivon kuulevani siitä ensimmäisenä!
Rodusta, sen terveydestä ja harrastusmahdollisuuksista löytyy tietoa rotujärjestön sivuilta.
Länsigöötanmaanpystykorvat r.y.
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
